Home » Työturvallisuus kehittämiskohteena

Työturvallisuus kehittämiskohteena

sl-uutinen-tyoturvallisuus

SL Asfaltissa on kehitetty uusia tapoja työturvallisuuden parantamiseksi.

Tällä kaudella yhtiössä lanseerattiin ns. turvallisuusraha. Sen lisäksi työtapaturmia pyritään ehkäisemään tehostamalla läheltä piti-tilanteiden raportointia.

– Turvallisuusraha koskee työntekijöitä ja sitä maksetaan tiettyjen kriteerien perusteella. Niistä tärkein on tapaturmien määrä, ja sen lisäksi kriteereissä huomioidaan esimerkiksi suojavaatetusten ja henkilökohtaisten suojavarusteiden käyttö sekä yleinen siisteys ja koneiden huolto, toimitusjohtaja Ilkka Kerkelä kertoo.

Läheltä piti-tilanteiden raportointia varten on käytössä kännykkänumero, johon voi lähettää selvityksen läheltä piti-tilanteesta kuvina ja tekstinä. Raportin lähettäneiden kesken arvotaan joka kuukausi lahjakortti. Kerkelän mukaan kokemukset uudistuksista ovat hyvät, ja tapaturmataajuutta on saatu pienennettyä.

Yhtiö on saanut lisäksi käyttöönsä ISO 9001-laatusertifikaatin, ISO 14001-ympäristösertifikaatin sekä OHSAS 18001-työturvallisuussertifikaatin.

Tiemäärärahojen lasku näkyy myös SL Asfaltin toiminnassa. Suomessa tiestö rapistuu huolestuttavasti ja tilannetta vaikeuttaa sekin, ettei tiemäärärahoja ole sidottu indeksiin.

– Valtion töiden hintataso on kiristynyt merkittävästi viime vuodesta ja urakat ovat todella tiukkoja, Kerkelä sanoo.

SL Asfaltilla jatkuu Uudenmaan ely:n uusikolmevuotinen remixer-urakka, joka käsittää vuosittain 700 000 neliötä remixer-päällystettä. Pohjois-Pohjanmaan ely:n kanssa yhtiöllä on kuluvaa vuotta koskeva päällysteurakka, jonka suurin kohde on Vihannin kohdalle sijoittuva 40 kilometrin pituinen osuus.

– Vaikka ajat ovat nyt haasteelliset, teemme töitä pitkällä tähtäimellä, koska meillä on osaava ja motivoitunut henkilökunta. Haluamme tehdä näitä hommia vielä kymmenenkin vuoden kuluttua, Kerkelä sanoo.